Kira Circularis

Hankkeen keskeiset tavoitteet, toimenpiteet ja kohderyhmät

Hankkeen tavoitteena on parantaa rakennusalan yritysten osaamista ja tietämystä vihreässä siirtymässä sekä luoda yrityksille opintopolku ja väylä tuotekehityskumppanuuteen. Yritykset joilla ei muutoin ole osaamista ja resursseja tuotekehitykseen ja testaukseen saavat käyttöönsä kuuden ammattikorkeakoulun asiantuntemusta, teknisiä resursseja ja alustoja. Yritysten osaamistaso nousee ja sekä yritykset että ammattikorkeakoulut muodostavat uusia kumppanuuksia. Samalla parannetaan ammattikorkeakoulujen jo olemassa olevien kehitysresurssien ja -alustojen käyttöastetta.

Tavoitellut tulokset ja vaikuttavuus

Hankkeen tuloksena syntyy innovaatioiden oppimisprosessin malli kiertotalousosaamisen ja innovaatioiden edistämiseksi sekä alusta, jossa rakennusalan kiertotaloudessa toimivat ja siitä kiinnostuneet yritykset ja muut toimijat voivat verkostoitua, ideoida ja kehittää uusia tuotteita, palveluita ja innovaatiota.

Yhteyshenkilöt

Teemat

Kiertotalous

Toteuttajat

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Karelia ammattikorkeakoulu Metropolia ammattikorkeakoulu Oulun ammattikorkeakoulu Tampereen ammattikorkeakoulu Turun ammattikorkeakoulu

Avainsanat

kiertotalous rakennusala vihreä siirtymä