Ilmastonmuutoksen vaikutusten seurantamenetelmän kehittäminen kulttuuriperintökohteisiin

Hankkeen keskeiset tavoitteet

Hankkeen keskeisiä tavoitteita ovat ilmastonmuutoksen rakennetulle rakennusperinnölle aiheuttamien vaikutusten seurantamenetelmän kehittäminen, uuden tiedon tuottaminen ilmastonmuutoksen vaikutuksista rakennettuun kulttuuriperintöön ja pysyvän asiantuntijaverkoston luominen kulttuuriperintöön kohdistuvien ilmastoriskien vaikutusten tunnistamisen ja seurannan edistämiseksi.

Hankkeen toimenpiteet

Toimenpiteinä ensin kartoitetaan rakennetun ympäristön kannalta ajantasainen tieto ilmastoskenaarioista ja kerätään materiaalia jo käytössä olevista riskienkartoitus- sekä seurantamenetelmistä. Seuraavaksi valitaan tapaustutkimuskohteet, joiden tunnistettujen arvojen ja haavoittuvuuksien kautta seurantamenetelmää ryhdytään kehittämään. Lisäksi hankkeessa toteutetaan modernin arkkitehtuurin osalta vaihtoehtoisten pintakäsittelyjen tutkimusta, jossa selvitetään niiden vaikutusta rakenteen kosteusolosuhteisiin.

Kohderyhmät

Hankkeen varsinaiset kohderyhmät ovat kulttuuriperintökohteiden omistajat, hallinnoijat ja käyttäjät Suomessa, sekä kulttuuriperintökohteiden muutoksista, päätöksistä ja suojelusta vastaavat viranomaiset (kunnat, valtio, julkiset ja yksityiset toimijat).

Tavoitellut tulokset ja vaikuttavuus

Hankkeessa kehitetään valtakunnallisesti hyödynnettävä ilmastonmuutoksen vaikutusten seurantamenetelmä rakennusperintökohteisiin. Seurantamenetelmä luo yhtenäisen tavan tuottaa tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista rakennusperintöön. Hankkeen tulokset (seurantamenetelmä, hankkeen raportit, ohjeistus) tulevat saataville Museoviraston korjaustaito.fi -sivustolle. Hankkeessa tuloksena muodostuu asiantuntijaverkosto, joka jatkaa hankkeen päätyttyä seurantamenetelmän käyttämistä ja kehittämistä.

Hankkeessa kehitettävä seurantamenetelmä on kaikkien alan toimijoiden, yksityisten ja julkisten, käytettävissä valtakunnallisesti. Hankkeessa tuotettava tieto ja tulokset julkaistaan mahdollisimman laajasti. Hanketta edistetään ja seurataan ja sen tulokset (mm. raportit) julkistetaan Museoviraston korjaustaito.fi -sivustolla. Kansalaisten tietoisuuden lisääminen tapahtuu mm. kulttuuriperintö- ja rakennusalan seminaareissa ja tapahtumissa, sekä viestinnän kautta. Hanke on osa Oulun yliopiston opetusta ja tutkimusta, mitä kautta tulokset välittyvät myös tieteellisiin ja ammatillisiin verkostoihin. Valtakunnallisesti ja alueellisesti hankkeessa tähdätään rakennusperinnön säilymiseen – rakennettu kulttuuriperintö on alueellinen vetovoimatekijä ja ennen kaikkea ihmisten identiteetin perusta.

Yhteyshenkilöt

Teemat

Ilmastonmuutos

Toteuttajat

Alvar Aalto -säätiö sr Museovirasto Oulun yliopisto Suomenlinnan hoitokunta

Avainsanat

ilmastonmuutos kulttuuriperintö rakennusperintö