Ilmastonmuutokseen sopeutuminen metsien tautien ja tuholaisten kannalta
Kuivuuden seurauksena syntyviin sieni- ja hyönteistuhoihin sopeutuminen on erittäin tärkeää
Ilmastonmuutoksen seurauksena muun muassa helteet, myrskyt, palot, tulvat ja etenkin kuivuus vaikuttavat merkittävästi ympäristöön. Kuumuus- ja kuivuusjaksojen on ennustettu lisääntyvän tulevaisuudessa voimakkaasti. Kuivuus vaikuttaa kasvillisuuteen suoraan heikentäen muun muassa metsissä puiden kuntoa. Sen seurauksena sekundääristen tautien ja tuholaisten kuten sienien ja hyönteisten vaikutukset tulevat vääjäämättä lisääntymään. Seurannaistuhoihin sopeutumisella voidaan lieventää niiden aiheuttamia biologisia ja kansantaloudellisia vaikutuksia.
Kuivuuden jälkeisistä hyönteistuholaisista kaarnakuoriaiset ovat tärkeimmät. Kirjanpainaja on merkittävä tuholainen etenkin kuusella, jolla kuivuus ja tuulenkaadot altistavat puut hyönteistuhoille. Tuhot voivat jatkua vuosia massaesiintymän jälkeen. Hyönteisten mukanaan kuljettamat sinistäjäsienet houkuttelevat kemikaaleillaan edelleen kirjanpainajia.
Varautumiskeinona kirjanpainajatuhoihin voidaan käyttää kestäviä kuusilajeja tai vaihtoehtoisia puulajeja kuten lehtipuita muun muassa sekapuustona. Niiden kasvatus vaatii kuitenkin uusia kasvatusstrategioita. Tuhoihin sopeutuminen vaatii ennen kaikkea sopeutumissuunnitelmien tekemistä. Niitä tarvitaan muun muassa hyönteisten leviämisen estämiseksi tuhopuista. Torjuntahakkuusuosituksia tarvitaan etenkin kaupunkimetsissä. Kuusta ei pitäisi myöskään viljellä liian kuiville kasvupaikoille. Kaarnakuoriaisten kuljettamien sinistäjäsienten tuottamia semiokemikaaleja voidaan käyttää myös sopeutumiskeinona tuhojen vähentämisessä. Lisäksi potentiaalisia torjuntaorganismeja ovat hyönteisten entomopatogeenit, bakteerit, loiset ja punkit, joilla voidaan vähentää hyönteiskantoja. Myös syöttipuita voidaan käyttää tuhojen vähentämisessä.
Muista hyönteisistä merkittävä tuholainen on tukkimiehentäi, joka myös hyötyy ilmaston lämpenemisestä. Kuivuus altistaa taimet sen aiheuttamille tuhoille uudistamisvaiheessa. Massaesiintymän aikana sekundääristen aerosolien määrä voi monisatakertaistua ilmassa. Tuhoihin varautumiskeinona voidaan käyttää kestäviä puulajeja ja -lajikkeita. Myös lehtipuusekoitusta, kanto- ja hakkutähteiden käsittelyä, maanmuokkausta ja erilaisia taimien suojapinnoitteita voidaan käyttää varautumiskeinoina. Tuhoihin sopeutumiskeinoina voidaan käyttää orgaanisia yhdisteitä kuten metyylijasmonaattia, erilaisia kasvien yhdisteitä, sieniä, bakteereita, sukkulamatoja ja muun muassa muurahaisia kannansäätelyssä.
Myös mäntypistiäiset hyötyvät kuivista ja lämpimistä kesistä ja lauhoista talvista alentaen männyn kasvua. Ilmaston lämpenemisen seurauksena eri mäntypistiäislajit leviävät entistä pohjoisemmaksi. Syönnin seurauksena terpeenipäästöt voivat nousta ilmassa 3–16-kertaiseksi eri mäntypistiäislajeilla. Tuhoihin sopeutumiskeinona voidaan pistiäiskantoja säädellä Mospilan-insekstisidin, feromonien, erikoispyydysten, kasviuutteiden, bakteerien ja muun muassa loispistiäisten avulla.
Nunnaperhoset ovat levinneet viime vuosina ilmaston lämpenemisen myötä entistä pohjoisemmaksi. Kuivuus altistaa muun muassa kaupunkipuut havununnan massaesiintymisille. Ilmaston lämpenemisen myötä kannat muuttuvat syklisistä tasaisesti esiintyviksi. Massaesiintymät lisäävät myös hiilidioksidipäästöjä. Sopeutumiskeinona nunnaperhoskantojen säätelyssä voidaan käyttää biologisia torjuntakeinoja kuten sieniä, bakteereita, viruksia ja loispistiäisiä sekä sekapuustoa kasvatuksessa.
Ytimennävertäjät iskevät pääasiassa mäntyihin. Tuhoja lisäävät tuulenkaadot ja etenkin pitkät kuivat jaksot. Lehtipuusekoitus vähentää tuhoja. Ytimennävertäjäiskeymät voivat altistaa puun patogeeneille kuten etelänversosurmalle ja pihkakorolle. Hyönteiset hyötyvät myös versosurmatuhoista. Sopeutumiskeinoina kannansäätelyssä voidaan käyttää kasvipohjaisia yhdisteitä, lehtiuutteita, semiokemikaaleja ja entomopatogeenejä. Tuhoihin varautumiskeinona voidaan käyttää ennustemalleja.
Kuivuusstressi voi altistaa männyt myös normaalisti endofyyttinä esiintyvälle etelänversosurmalle (havuparikas). Yhdessä okakaarnakuoriaisen kanssa se on aiheuttanut viime vuosina runsaasti mäntykuolemia kalliomänniköissä. Muista patogeeneistä myös juurikääpä ja mesisieni hyötyvät kuivuusstressistä. Juurikäävän onkin ennustettu leviävän ilmastonlämpenemisen myöstä entistä pohjoisemmaksi, mistä mahdollisina tuoreina esimerkkeinä ovat uudet männynjuurikääpähavainnot Pohjois-Pohjanmaalla. Jatkuva kasvatus ja kiertoajan pidentäminen lisäävät juurikääpätuhoja. Männyt toipuvat kymmenessä vuodessa versosurmaepidemioista korkean riskin alueilla kasvun kuitenkin alentuessa ja sekundääristen hyönteisiskeymien riskin kasvaessa. Ilmaston muutoksen myötä korkean riskin alueilla tuhoriski kasvaa, kun taas alueilla, joissa ilmaston lämpenemistä ei tapahdu ja kosteus alenee, myös tuhoriski alenee. Sopeutuminen sienituhoihin ilmaston muutoksen seurauksena vaatiikin monipuolista suunnittelua niin toimintastrategioiden kuin hoito-ohjeiden osalta. Myös varautumissuunnitelmia massatuhojen esiintymisen varalle tulisi muodostaa. Puulajikirjon laajentaminen ja lehtipuusekoituksen suosiminen ovat tärkeitä sienitautien sopeutumistoimenpiteitä. Kuusen viljelyä kuivuudelle aroille kasvupaikoille tulisi välttää. Myös metsien monimuotoisuus tulisi huomioida.
Sieniä voidaan hyödyntää monipuolisesti ilmastonmuutoksen lieventämisessä. Uusia fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia teknologioita voidaan käyttää erilaisten mikrobien avulla jätevesien puhdistuksessa. Ilmastotekijät vaikuttavat voimakkaasti myös mykorritsasienten kasvuun juurissa. Kasvien kuivuusstressiä voidaan lieventää kuivuutta kestävien endofyyttisienten ja mykorritsasienten avulla, mikä edistää kestävää maa- ja metsätaloutta. Bakteereita, leviä ja sieniä voidaan myös käyttää biolannoitteina maaperän tuottokyvyn lisäämisessä.
Kuivuuden ja muiden ilmastokatastrofien väistämättömiin seurannaistuhoihin tulisi sopeutua monipuolisella strategisella suunnittelulla käyttäen hyväksi uusia ja olemassa olevia teknologioita. Sienet ja muut organismit ovat käyttökelpoisia biologisia keinoja tuhojen kontrolloinnissa. Myös puulaji- ja lajikekirjo yhdessä modernin hoito-ohjeistuksen kanssa tukevat muun muassa kuivuuden kestävää viherrakentamista.
Juha Kaitera
Juha Kaitera toimii Luonnonvarakeskuksessa erikoistutkijana. Hän on myös dosentti Oulun yliopistossa erikoisalueenaan ’Ruostesienten epidemiologia’. Kirjoittaja toimii Valtakunnallisessa vihreän siirtymän koordinaatiohankkeessa asiantuntijana teemassa Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja hillintätoimet.