BioPak -hanke: kuluttajan osallistamista puukuitupakkausten uudelleenkäyttöön
BioPak (Biokiertotalouden kestävät pakkausratkaisut) -hanke käynnistyi keväällä 2024 tavoitteenaan kehittää puukuitupohjaisten pakkausten innovatiivisia uudelleenkäyttö- ja takaisinottoratkaisuja. Keskeisenä osana tätä tavoitetta on kuluttajan aktivoiminen osana teollista pakkausarvoketjua, mihin hanke on syventynyt ”Eggcellence” -kuluttajapilotin kautta. Roadshown muodossa järjestetty pilotti keräsi kuluttajan näkemyksiä uudelleenkäytettävistä puukuitupakkauksista ympäri Suomea.
Muita hankkeen konkreettisia tavoitteita ovat olleet biopohjaisten barrier-materiaalien kehitys ja pilotointi osana puukuitupakkausten kierrätyksen ja resurssitehokkuuden parantamista, mikromuovivapaan kierrätysprosessin validointi ja kuluttajan aktivointi osana teollista pakkausarvoketjua ja kiertotaloutta. Hankkeen päätoteuttajana toimii Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) sekä osatoteuttajina Kakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk) sekä Oulun Yliopisto/Kajaanin mittaustekniikan yksikkö (OY/MITY).
Viimeisen vuoden ajan hankkeen pääpainona TAMKilla on ollut kuluttajapilotti, jonka pyrkimyksenä on osallistaa kuluttajaa kestävän pakkausarvoketjun toimijana. Tämä tavoite pohjautuu ajatukselle siitä, että toimivan pakkauskonseptin pohjaehtona on kuluttajan valmius omaksua se osaksi arkeaan ja tottumuksiaan. Tällä ajatuksella olemme hankkeessa pilotoineet siinä aiemmin kehittämiämme puukuitupohjaisia pakkausinnovaatioita kuluttajan keskuudessa, kartoittaen kuluttajan näkemyksiä konsepteista. Näin olemme saaneet arvokasta tietoa siitä, millainen kestävä pakkausratkaisu puhuttelee kuluttajaa ja milloin puukuitupakkauksen uudelleenkäyttö ja takaisinotto kannattaa ja voisi toimia realistisesti.
”Eggcellence” -pilotin ytimessä oli roadshow, joka vei meidät paikkakunnalta toiselle muutaman kuukauden ajan vuoden vaihteessa. Kiertueen etappeja olivat Hämeenlinna, Lahti, Savonlinna, Tampere sekä Helsinki. Kuluttajia näissä kohteissa edustivat erilaiset ryhmät; Hämeenlinnassa pakkausalan asiantuntijat PackSummit -messuilla, Lahdessa LABin muotoilulinjan opiskelijat (etänä), Savonlinnassa Xamkin biotuotetekniikan kolmannen vuoden opiskelijat ja Tampereella TAMKin biotuotetekniikan ensimmäisen vuoden opiskelijat ja Helsingissä Pulp & Beyond -messun kävijät. Roadshown tuloksena saimme runsain mitoin dataa erilaisten kuluttajien näkemyksistä pilotoitavista pakkausratkaisuista.
Pilotoitavan ratkaisun roolia roadshowssa toimitti pääsääntöisesti uudelleenkäytettävä munakenno -konsepti, ”Shell’s Haven”. Konsepti on tulosta hankkeen alussa järjestetystä innovaatiokilpailusta ja se käsittää uudelleenkäytettävän kananmunakennon, sen täyttö-, puhdistus- ja hävitysjärjestelmän elintarvikekaupoissa. Konsepti perustuu puukuitukennoon, jossa on huomioitu kestävyyden ja elintarviketurvallisuuden aspektit kennon rakenteessa, muun muassa bio-barrierin muodossa. Tämä mahdollistaisi kennojen desinfioinnin käyttökertojen välissä. Valmista kestokennoa meillä ei ollut, mutta konseptia pilotoimalla halusimme kerätä näkemyksiä puukuitupakkauksen uudelleenkäytöstä noin yleisesti.
Mahdollisimman laajan kuluttajaotannan kartoittamiseksi hanke järjesti roadshown jälkeen vielä kohderyhmähaastatteluja yhteistyössä ResPa (Consumers’ Role in Responsible Packaging) -hankkeen kanssa. Näiden haastattelujen rooli kuluttajapilotissa oli ”tavallisten” – pakkausalan ulkopuolisten – kuluttajien näkemysten selvittäminen suhteessa (puukuitu)pakkauksen uudelleenkäyttöön ja vähämuovisempiin pakkausratkaisuihin, kuten uudelleenkäytettävä verkkokauppapakkaus tai pesuaineiden täyttöpakkaukset ja tiivisteet. Haastattelujen tulokset täydensivät ja tukivat roadshown yhteydessä keräämäämme tietoa puukuitupakkausten uudelleenkäyttöön liittyen. Kuluttajapilotti oli antoisa, avartava ja tarjoaa tähdellistä tietoa tulevaisuuden kestävien pakkausten kehityksen kannalta. Keräämämme data auttaa paikantamaan kiertotalouden kipukohtia sekä kierrätyksen ja uudelleenkäytön edellytyksiä kuluttajan näkökulmasta. Näiden aspektien huomioiminen tulevaisuuden kehitystyössä auttaa toimivan kiertotalouden rakentamisessa. Hanke loppuu maaliskuulla 2027, joten tervetuloa seuraamaan pilotin tulosten julkaisua ja hankkeen ja loppuhuipennusta sen hankesivuilla: Biokiertotalouden kestävät pakkausratkaisut – BioPak | Sustainable Packaging Solutions of the Bio-circular Economy | Tampereen korkeakouluyhteisö.
Kirjoittaja
Kirsi Linkosuonio
kirsi.linkosuo@tuni.fi
Siirry BioPak-hankkeen sivuille.