BioPak-hanke: Kestävien pakkausratkaisujen uusi aikakausi
Huhtikuulla 2024 alkanut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk), Oulun yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) yhteinen BIOPAK-hanke esittäytyy Tampereella PackSummitissa 19.11.2024.
Hankkeen tavoitteena on kehittää ja demonstroida puukuitupohjaisten pakkausten kierrätettävyyttä sekä takaisinotto- ja uudelleenkäyttöratkaisuja. Lisäksi haluamme validoida uudenlaisia mikromuovivapaita kierrätysprosesseja ja vahvistaa kuluttajan roolia kestävän pakkausarvoketjun toimijana. Lopuksi, tarkoituksemme on projektin puitteissa lisätä sidosryhmien ja kansainvälisten tahojen välistä yhteistyötä kiertotalouden edistämiseksi ja luoda kehityksen edellyttämää innovaatioekosysteemiä. Hankkeen toteutuksessa on mukana laaja joukko teollisuuden ja tutkimuksen toimijoita.
Hanke koostuu sisällöllisesti 5 työpaketista, joiden puitteissa edistämme hanketta niin selvittämällä kiertotaloutta edistäviä käytänteitä kuin puukuitupohjaisten materiaalien prosessi- ja raaka-aineratkaisuja kehittämällä. Tiivis yhteistyö sekä hanketoimijoiden kesken, että alan toimijoiden kanssa laajemmalti, muodostaa toimintamme perustan.
Hankkeen tavoitteena on puukuitupohjaisten pakkausten innovatiivisten takaisinotto- ja uudelleenkäyttökonseptien kehittäminen. Hankkeessa järjestetään muun muassa innovaatiokilpailu opinnollistettuna, BIP-ohjelman (Blended Intensive Programme) muodossa. Innovaatiokilpailua arvioi pakkausarvoketjun 5-6 erilaisesta edustajasta muodostuva asiantuntijapaneeli, joka tuo hankkeeseen ja kilpailuun monipuolista, korvaamatonta osaamista.
Hankkeen ytimessä on myös kierrätettävien puukuitupakkausten prosessien resurssitehokkuuden parantaminen, keskittyen muun muassa kierrätettävien biopohjaisten barrier-materiaalien, kuten MFC:n, ja niiden päällystystekniikoiden kehittämiseen ja testaamiseen. Tärkeää on paneutua myös mikromuovivapaaseen kierrätysprosessiin ja niiden monitorointiin, jotta mikromuovijäämien määrää voitaisiin pienentää.
Hankkeessa toteutetaan moniulotteista viestintään alan toimijoiden ja arvoketjujen läpi. Hankketta voi seurata Instagramissa, Facebookissa ja X:ssä sekä yliopistojen omilla sivuilla. Lisäksi esittelemme hanketta Tampereella järjestettävässä PackSummit-tapahtumassa 19.11.2024, ja toivomme, että pääsemme jakamaan ajatuksia ja inspiroitumaan alan toimijoiden kanssa!
Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.